Tilaa päivityksiä

      Viimeisimmät julkaisut

      Pörssitiedotteet

      Aspon varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

      Julkaistu 09.04.2019

      Aspo Oyj
      Pörssitiedote
      9.4.2019 klo 13.00     
       

      ASPON VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

      Aspo Oyj:n 9.4.2019 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti yhtiön ja konsernin tilinpäätökset vuodelta 2018 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Osinkoa päätettiin jakaa 0,44 euroa osakkeelta.

      Osinko maksetaan kahdessa erässä. Ensimmäisen erän, 0,22 euroa/osake, täsmäytyspäivä on 11.4.2019 ja osingonmaksupäivä 18.4.2019. Toinen erä, 0,22 euroa/osake, maksetaan marraskuussa 2019 osakkeenomistajille, jotka on täsmäytyspäivänä merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Hallitus päättää 29.10.2019 pidettäväksi sovitussa kokouksessaan toisen erän osingon täsmäytyspäivän ja osingonmaksupäivän suomalaisen arvo-osuusjärjestelmän sääntöjen mukaisesti. Osingon täsmäytyspäivä olisi silloin 31.10.2019 ja osingon maksupäivä 7.11.2019.

      Hallitus ja tilintarkastaja

      Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kuusi. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Mammu Kaario, Mikael Laine, Gustav Nyberg, Salla Pöyry, Risto Salo ja Tatu Vehmas. Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajaksi Gustav Nybergin ja varapuheenjohtajaksi Mammu Kaarion. Kokouksessaan hallitus päätti perustaa palkitsemisvaliokunnan, jonka puheenjohtajaksi valittiin Gustav Nyberg ja jäseniksi Risto Salo ja Tatu Vehmas. Lisäksi hallitus päätti valita tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi Mammu Kaarion ja jäseniksi Mikael Laineen ja Salla Pöyryn.

      Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy, joka on ilmoittanut KHT Toni Halosen toimivan päävastuullisena tilintarkastajana. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio hyväksytyn kohtuullisen laskun mukaan.

      Hallituksen ja valiokuntien jäsenten palkkiot

      Hallituksen puheenjohtajalle päätettiin maksaa kuukausipalkkiona 5 400 euroa, varapuheenjohtajalle 4 050 euroa ja hallituksen muille jäsenille 2 700 euroa kuukaudessa.

      Yhtiökokous päätti maksaa seuraavat palkkiot tarkastusvaliokunnan sekä hallituksen järjestäytymiskokouksessaan perustaman palkitsemisvaliokunnan jäsenille. Valiokunnan puheenjohtajalle päätettiin maksaa 1 050 euron ja valiokunnan jäsenille 700 euron kokouskohtainen palkkio valiokunnan kokouksista. Mikäli valiokunnan puheenjohtaja on kuitenkin myös hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, palkkio on sama kuin valiokunnan jäsenellä.

      Hallituksen jäsenelle ei makseta palkkiota, mikäli hän on työ- tai toimisuhteessa Aspo-konserniin kuuluvaan yhtiöön.

      Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

      Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 500 000 oman osakkeen hankkimisesta hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Valtuutus käsittää myös oikeuden ottaa omia osakkeita pantiksi. Valtuutus on voimassa vuoden 2020 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

      Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista, jossa luovutetaan yhtiön hallussa olevia omia osakkeita

      Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Osakeanti toteutetaan yhdessä tai useammassa erässä luovuttamalla yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Valtuutuksen perusteella luovutettavien osakkeiden määrä on yhteensä enintään 900 000 osaketta. Valtuutus on voimassa vuoden 2020 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

      Hallituksen valtuuttaminen päättämään uusien osakkeiden osakeannista

      Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään maksullisesta osakeannista hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista osakeannin ehdoista ja se sisältää siten myös oikeuden päättää suunnatusta osakeannista, osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Osakeannissa liikkeeseen laskettavien uusien osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä voi olla enintään 1 500 000 osaketta. Valtuutus on voimassa vuoden 2020 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien.


      ASPO OYJ

      Aki Ojanen
      toimitusjohtaja

      Lisätiedot:
      Aki Ojanen, Aspo Oyj:n toimitusjohtaja, puh. +358 9 5211, +358 400 106 592, aki.ojanen@aspo.com  



      Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen yritysbrändiemme, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kauko, tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon liikearvon. Aspon konsernirakennetta ja liiketoimintoja kehitetään pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua.


      JAKELU:      
      Nasdaq Helsinki
      Keskeiset tiedotusvälineet
      www.aspo.fi