Tilaa päivityksiä

      Viimeisimmät julkaisut

      Pörssitiedotteet

      Keijo Keränen nimitetty Aspon rahoitusjohtajaksi

      Julkaistu 20.12.2019

      Aspo Oyj  
      Pörssitiedote    
      20.12.2019 klo 9.00

      Keijo Keränen nimitetty Aspon rahoitusjohtajaksi

      Aspo-konsernin rahoitusjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty 1.3.2020 alkaen KTM Keijo Keränen (s.1977). Hän raportoi tehtävässään konsernin toimitusjohtaja Aki Ojaselle.

      Keränen on toiminut vuodesta 2013 alkaen HKScanin rahoitusjohtajana ja 2017 alkaen myös yhtiön sijoittajasuhteista vastaavana johtajana. Aiemmin urallaan hän on vastannut myös Lassila & Tikanojan rahoituksesta ja sijoittajasuhteista sekä toiminut tilintarkastajana Grant Thorntonilla.

      Keränen seuraa tehtävässä Harri Seppälää, joka on ilmoittanut jättävänsä rahoitusjohtajan tehtävän keväällä 2020 terveydellisistä syistä johtuen. 

      ”Olemme erittäin mielissämme saadessamme Keijon jatkamaan Harrin ansiokasta työtä Aspon rahoituksesta ja sijoittajasuhteista vastaavana johtajana. Keijon vankka asiantuntemus ja pitkällinen kokemus tekevät hänestä erinomaisen vahvistuksen monialayhtiö Aspon johtoryhmään”, sanoo Aspo-konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen.


      ASPO Oyj

      Aki Ojanen
      Toimitusjohtaja


      Lisätiedot:
      Aki Ojanen, Aspo Oyj:n toimitusjohtaja
      puh. +358 9 5211, aki.ojanen@aspo.com

      JAKELU:
      NASDAQ OMX Helsinki
      Keskeiset tiedotusvälineet
      www.aspo.fi

      Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B-asiakkaisiin. Vahvojen yritysbrändien, ESL Shipping, Leipurin ja Telko tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon liikearvon.