Ura Aspolla

Tule rakentamaan kestävämpää tulevaisuutta kanssamme

aspo_8

Vastuullista ja merkityksellistä tekemistä

Me Aspolla luomme arvoa omistamalla ja kehittämällä liiketoimintoja pitkäjänteisesti ja vastuullisesti. Liiketoimintomme – ESL Shipping, Telko ja Leipurin – tarjoavat asiakkaille tulevaisuudenkestäviä ratkaisuja useilla teollisuudenaloilla. Toimimme 19 maassa, mutta juuremme ovat vahvasti Pohjoismaissa.

Noin 800 ammattilaistamme työskentelevät maalla ja merellä. Tarjoamme merkityksellisiä uramahdollisuuksia aina merikapteeneista logistiikkaan ja tuotekehityksestä monipuolisiin asiantuntijatehtäviin.

Miksi töihin meille?

Merkityksellistä työtä

Osana tiimiämme pääset työskentelemään mielenkiintoisten haasteiden parissa, lähellä asiakkaita. Samalla tuemme myös toimialojemme vihreää siirtymää.

Kansainvälinen toimintaympäristö

Toimimme 19 maassa – meillä olet osa monimuotoista ja rajat ylittävää asiantuntijayhteisöä.

Vahva asiantuntemus

Yritystemme tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia sekä edelläkävijöitä vastuullisuudessa.

Kilpailukykyiset edut ja uramahdollisuudet

Tarjoamme kattavat henkilöstöedut, vastuullisen toimintakulttuurin ja mahdollisuuden kasvaa ammatillisesti, kansainvälisessä ympäristössä.

Ura Aspon liiketoiminnoissa

Tarjoamme eri liiketoimintayksiköissämme monenlaisia tehtäviä ja uramahdollisuuksia. Olemme myös tutkitusti innostava työpaikka: People power -indeksimme on AA.

Vastuullisuus omaa henkilöstöä kohtaan on Aspon keskeisiä periaatteita. Aspo kohtelee oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti työntekijöitään kaikissa toimintamaissaan paikallisia lakeja ja määräyksiä noudattaen.

Hae mukaan

Tutustu liiketoimintoihimme ja katso avoimet työpaikat

Päivitetty: 04.02.2026