Tilaa päivityksiä

      Viimeisimmät julkaisut

      Pörssitiedotteet

      Heli Arantola nimitetty Leipurin hallituksen jäseneksi

      Julkaistu 29.03.2019

      Aspo Oyj
      Pörssitiedote
      29.3.2019 klo 15.20


      HELI ARANTOLA NIMITETTY LEIPURIN HALLITUKSEN JÄSENEKSI


      Aspo-konserniin kuuluvan Leipurin Oyj:n hallitukseen on 1.4.2019 alkaen nimitetty  KTT Heli Arantola.

      Heli Arantola työskentelee kategorioista ja konsepteista vastaavana johtajana ja johtoryhmän jäsenenä HKScan Oyj:ssä. Hän toimii Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiön hallituksen puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä Tobii Ab:ssa ja S-Pankissa. Aikaisemmin Heli Arantola on toiminut useita vuosia eri johtotehtävissä Fazer-konsernissa.

      ”Heli Arantola aloittaa Leipurin hallituksessa 1.4.2019 Esa Rautalingon jäätyä pois omasta toiveestaan muiden työtehtävien vuoksi. Elintarviketeollisuus ja kuluttajien tottumukset ovat voimakkaassa muutoksessa. Leipomoteollisuudessa teollisen leipomisen vähentyminen, uusien jakelukanavien vahvistuminen sekä uusien tuotekategorioiden nopea kehitys muuttaa kuluttajien päivittäisiä kulutustottumuksia niin länsi- kuin myös itämarkkinoilla ja tällä on voimakas vaikutus Leipurin asiakkaiden liiketoimintaan. Helin vahva tausta strategiatyöstä sekä leipomoteollisuuden ja tuotekonseptien kehitystehtävistä tuo Leipurin hallitukseen hyvää vahvistusta,” sanoo Aspo-konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen.

      Leipurin Oyj:n hallituksen jäseninä jatkavat Tikkurila Oyj:n CFO Jukka Havia, VTT:n tutkimusprofessori Kaisa Poutanen, hallitusammattilainen Harri Sivula sekä sekä puheenjohtajana Aspo Oyj:n toimitusjohtaja Aki Ojanen


      ASPO OYJ

      Aki Ojanen
      toimitusjohtaja

      Lisätietoja:
      Aki Ojanen, Aspo Oyj:n toimitusjohtaja ja Leipurin Oyj:n hallituksen puheenjohtaja,
      +358 400 106 592, aki.ojanen@aspo.com


      Jakelu:          
      Nasdaq Helsinki
      Keskeiset tiedotusvälineet
      www.aspo.fi


      Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen yritysbrändien, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kauko, tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon liikearvon.