Tilaa päivityksiä

      Viimeisimmät julkaisut

      Pörssitiedotteet

      Erkka Repo on nimitetty Aspo-konsernin talousjohtajaksi sekä Aspon johtoryhmän jäseneksi

      Julkaistu 22.08.2023

       

      Aspo Oyj
      Pörssitiedote
      22.8.2023 klo 9.30

      Erkka Repo on nimitetty Aspo-konsernin talousjohtajaksi sekä Aspon johtoryhmän jäseneksi

       

      Aspo-konsernin talousjohtajaksi sekä Aspon johtoryhmän jäseneksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Erkka Repo. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään helmikuun aikana 2024. Aspon nykyinen talousjohtaja Arto Meitsalo hoitaa tehtävää toukokuussa annetun tiedotteen mukaisesti kunnes Erkka Repo on ehtinyt perehtyä riittävästi yhtiön strategiaan sekä talouteen.

      Repo on tehnyt yli 20 vuoden uran UPM:n talousjohdossa eri tehtävissä sekä Suomessa, että ulkomailla. Viimeiset kaksi vuotta Repo on työskennellyt VR-konsernin talousjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä.

      ”Erkalla on erinomaiset edellytykset kehittää Aspon taloustoimintoja vahvalla liiketoimintanäkökulmalla. Hänellä on vankka kokemus arvonluonnista läheisessä yhteistyössä liiketoimintojen kanssa. Hänen taustansa ja osaamisensa sopivat erinomaisesti konsernimme tarpeisiin, ja olen erittäin iloinen saadessamme hänet osaksi johtoryhmäämme”, sanoo Aspo-konsernin toimitusjohtaja Rolf Jansson.

      ”Aspon strategian toteutus on mielenkiintoisessa vaiheessa. Odotan innolla, että pääsen osallistumaan Aspon kasvuun ja kannattavuuden parantamiseen yhdessä henkilöstön kanssa”, sanoo Erkka Repo.


      Aspo Oyj

      Rolf Jansson
      Toimitusjohtaja

      Lisätiedot:
      Rolf Jansson, Aspo Oyj:n toimitusjohtaja, puh +358 400 600 264

      Jakelu:
      Nasdaq Helsinki
      Keskeiset tiedotusvälineet
      www.aspo.fi

      Aspo luo arvoa omistamalla ja kehittämällä liiketoimintoja pitkäjänteisesti ja vastuullisesti. Omistettujen yritysten tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä pyrkien edelläkävijyyteen vastuullisuudessa. Aspo tukee liiketoimintojen menestystä ja kasvua oikeilla kyvykkyyksillä. Aspo-konsernilla on liiketoimintoja 18 eri maassa ja sen palveluksessa on yhteensä noin 800 ammattilaista.

       

       

       

      Liite