Tilaa päivityksiä

      Viimeisimmät julkaisut

      Pörssitiedotteet

      Aspo Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

      Julkaistu 04.05.2020

      Aspo Oyj
      Pörssitiedote
      4.5.2020 klo 14.00

      Aspo Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

      Aspo Oyj:n 4.5.2020 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti yhtiön ja konsernin tilinpäätökset vuodelta 2019 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Osinkoa päätettiin jakaa 0,11 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajille, jotka ovat täsmäytyspäivänä 6.5.2020 merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Osingonmaksupäivä on 13.5.2020.

      Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 0,11 euron osakekohtaisen osingon jakamisesta yhdessä tai useammassa erässä myöhempänä ajankohtana, kun Aspo kykenee arvioimaan tarkemmin koronaviruspandemian vaikutuksia yhtiön liiketoimintaan. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen asti. Yhtiö julkistaa hallituksen mahdollisen osingonjakopäätöksen erikseen ja vahvistaa samassa yhteydessä asiaankuuluvat täsmäytys- ja maksupäivät.

      Yhtiökokous hyväksyi myös yhtiön palkitsemispolitiikan ja nimitystoimikunnan työjärjestyksen muutoksen hallituksen ja nimitystoimikunnan esitysten mukaisesti.

      Hallitus ja tilintarkastaja

      Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kuusi. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Mammu Kaario, Mikael Laine, Gustav Nyberg, Salla Pöyry ja Tatu Vehmas. Uudeksi jäseneksi hallitukseen valittiin Heikki Westerlund. Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajaksi Gustav Nybergin ja varapuheenjohtajaksi Mammu Kaarion. Kokouksessa palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Gustav Nyberg ja jäseniksi Salla Pöyry sekä Tatu Vehmas. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Mammu Kaario ja jäseniksi Mikael Laine, Tatu Vehmas ja Heikki Westerlund.

      Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Deloitte Oy, joka on ilmoittanut KHT Jukka Vattulaisen toimivan päävastuullisena tilintarkastajana. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio hyväksytyn laskun mukaan.

      Hallituksen ja valiokuntien jäsenten palkkiot

      Hallituksen puheenjohtajalle päätettiin maksaa kuukausipalkkiona 5 400 euroa, varapuheenjohtajalle 4 050 euroa ja hallituksen muille jäsenille 2 700 euroa kuukaudessa.

      Yhtiökokous päätti maksaa seuraavat palkkiot tarkastusvaliokunnan ja palkitsemisvaliokunnan jäsenille. Valiokunnan puheenjohtajalle päätettiin maksaa 1 050 euron ja valiokunnan jäsenelle 700 euron kokouskohtainen palkkio valiokunnan kokouksista. Mikäli valiokunnan puheenjohtaja on kuitenkin myös hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, palkkio on sama kuin valiokunnan jäsenellä.

      Hallituksen jäsenelle ei makseta palkkiota, mikäli hän on työ- tai toimisuhteessa Aspo-konserniin kuuluvaan yhtiöön.

      Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

      Yhtiökokous valtuutti hallituksen ehdotuksen mukaisesti hallituksen päättämään enintään 500 000 oman osakkeen hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla, mikä vastaa noin 1,6 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutus käsittää myös oikeuden ottaa omia osakkeita pantiksi. Valtuutus on voimassa vuoden 2021 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

      Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista, jossa luovutetaan yhtiön hallussa olevia omia osakkeita

      Yhtiökokous valtuutti hallituksen ehdotuksen mukaisesti hallituksen päättämään yhdessä tai useammassa erässä osakeannista, joka toteutetaan luovuttamalla yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Valtuutuksen perusteella luovutettavien osakkeiden määrä on yhteensä enintään 900 000 osaketta. Valtuutus on voimassa vuoden 2021 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

      Hallituksen valtuuttaminen päättämään uusien osakkeiden osakeannista

      Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään maksullisesta osakeannista hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista osakeannin ehdoista ja se sisältää siten myös oikeuden päättää suunnatusta osakeannista, osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Osakeannissa liikkeeseen laskettavien uusien osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä voi olla enintään 1 500 000 osaketta. Valtuutus on voimassa vuoden 2021 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien.


      ASPO OYJ

      Aki Ojanen
      toimitusjohtaja

      Lisätiedot:
      Aki Ojanen, Aspo Oyj:n toimitusjohtaja, puh. +358 9 5211, +358 400 106 592, aki.ojanen@aspo.com  

      Jakelu:
      Nasdaq Helsinki
      Keskeiset tiedotusvälineet
      www.aspo.fi

      Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen yritysbrändien, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kauko, tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon liikearvon. Aspon konsernirakennetta ja liiketoimintoja kehitetään pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua.