Tilaa päivityksiä

      Viimeisimmät julkaisut

      Lehdistötiedotteet

      Kauko Oy:n lämpöpumppuliiketoiminta Panasonicille

      Julkaistu 02.12.2019

      Kauko Oy
      Lehdistötiedote
      2.12.2019

      Kauko Oy:n lämpöpumppuliiketoiminta Panasonicille

      Aspo-konserniin kuuluva Kauko Oy ja kansainvälinen elektroniikkalaitteiden valmistaja Panasonic ovat sopineet, että Panasonic-lämpöpumppujen jakelu siirtyy 1.1.2020 alkaen Kaukolta Panasonicille. Kaukon lämpöpumpuista vastaava henkilökunta siirtyy Panasonicin palvelukseen, ja myynnin lisäksi kaikki jälkimarkkinointiin kuten huoltoon sekä korjauksiin liittyvät asiat siirtyvät Panasonicin hoidettavaksi.

      Kauko on ollut vuodesta 1988 lähtien Panasonic-ilmalämpöpumppujen jakelija Suomessa. Muualla Euroopassa Panasonic on järjestänyt jakelun suoraan omalla organisaatiollaan, ja nyt julkistetun liiketoimintakaupan myötä Panasonicin oma jakelutoiminta kattaa koko Euroopan.

      ”Olemme erittäin tyytyväisiä liiketoimintakauppaan. Uskomme, että tänään julkistetulla järjestelyllä voidaan varmistaa asiakkaiden, jälleenmyyjien, Kaukon henkilökunnan sekä Panasonicin toiveet jakelun osalta. Tämä on hyvä ja looginen järjestely myös Aspon näkökulmasta. Kauko voi nyt entistäkin paremmin keskittyä ydinliiketoimintoihinsa”, sanoo Aspo Oyj:n toimitusjohtaja ja Kauko Oy:n hallituksen puheenjohtaja Aki Ojanen.

      Kaukon ja Panasonicin yli 50 vuotta kestänyt yhteistyö jatkuu liiketoimintakaupan jälkeenkin vahvana. Kauko jatkaa yhä Panasonicin muiden b-to-b-tuotteiden ja -ratkaisujen jakelijana Suomessa.


      Lisätietoja:

      Aki Ojanen
      Aspo Oyj:n toimitusjohtaja ja Kaukon hallituksen puheenjohtaja
      aki.ojanen@aspo.com
      0400 106 592

      Juha Rytkönen
      Kauko Oy:n toimitusjohtaja
      juha.rytkonen@kauko.com
      040 922 9128

      Kauko
      Kun tietotyötä on tehtävä ajasta ja paikasta riippumatta, Kauko innovoi ja luo saumattomasti toimivat laitteet ja ohjelmistot huippuammattilaisille. Olemme erikoistuneet vaativiin kenttäolosuhteisiin ja yhteiskunnan kannalta kriittisiin toimintoihin räätälöityihin ratkaisuihin. Palvelemme terveydenhuoltoalalla, kaupan ja logistiikan tehtävissä, kenttätyössä ja teollisuudessa sekä turvallisuus- ja viranomaistehtävissä työskenteleviä ammattilaisia. Yhtiö on myös energiatehokkuutta parantavien ratkaisujen johtava toimittaja. Kauko on osa monialayhtiö Aspoa. http://www.kauko.com