Tilaa päivityksiä

      Viimeisimmät julkaisut

      Pörssitiedotteet

      Patricia Nyberg nimitetty Telkon hallituksen jäseneksi

      Julkaistu 14.01.2019

      Aspo Oyj
      Pörssitiedote
      14.1.2019 klo 16.00


      PATRICIA NYBERG  NIMITETTY TELKON HALLITUKSEN JÄSENEKSI


      Patricia Nyberg (KTM, MBA (IMD), s. 1985) on nimitetty Aspo-konserniin kuuluvan Telko Oy:n hallituksen jäseneksi 1.1.2019 alkaen. Patricia Nyberg työskentelee business managerina Tessin Nordic AB:ssa ja toimii Havsudden Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

      "Patricia Nyberg aloittaa Aspon suurimman ja kansainvälisimmän liiketoiminnan, Telkon hallituksen jäsenenä. Patrician kokemus kansainvälisestä kaupasta ja vahva rahoitusalan osaaminen sopii hyvin Telkon nykyiseen, vahvaan kehitysvaiheeseen", sanoo Telko Oy:n hallituksen puheenjohtaja Aki Ojanen.

      Telko on kasvanut voimakkaasti ja laajentanut toiminta-aluettaan siten, että yhtiöllä on tytäryrityksiä jo 18 maassa. Liikevaihdon ja kannattavuuden kasvun taustalla on ollut monivuotinen laajentuminen Venäjällä, Ukrainassa ja muissa IVY-maissa, sekä viimeisimpänä uutena alueena Keski-Euroopan kehittyvät markkinat. Hyvän kannattavuuskehityksen taustalla on myös parantunut kannattavuus länsimarkkinoilla ja merkittävästi laajentunut asiakaskunta mm. Suomessa, Skandinaviassa ja Puolassa.

      Paroc Group Oy:n toimitusjohtaja Anders Dahlblom on kertonut, että johtuen uusista työtehtävistä hän ei pysty jatkamaan hallituksen jäsenenä 1.3.2019 jälkeen.  Hallituksen jäseninä jatkavat Sanoma Media Finland Oy:n transformaatiojohtaja Elina Piispanen ja Ralf Holmlund sekä puheenjohtajana Aspo Oyj:n toimitusjohtaja Aki Ojanen


      ASPO OYJ

      Aki Ojanen
      toimitusjohtaja

      Lisätietoja:
      Aki Ojanen, Aspo Oyj:n toimitusjohtaja ja Telko Oy:n hallituksen puheenjohtaja,
      puh. +358 9 521 4010, +358 400 106 592, aki.ojanen(a)aspo.com


      Jakelu:         
      Nasdaq Helsinki
      Keskeiset tiedotusvälineet
      www.aspo.fi


      Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen yritysbrändien, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kauko, tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon liikearvon.

      Aiheet: Telko