Aspon historia
Vuosikymmenten aikana Aspon liiketoiminta on kasvanut ja kehittynyt. Tutustu tarkemmin historiaamme alla olevan aikajanan ja videoiden kautta.
- Tietoa meistä
- Historia
Historian siipien havinaa
Aspon juuret ulottuvat vuoteen 1929, jolloin Asunto-osakeyhtiöitten Polttoaine Osuuskunta aloitti toimintansa tuomalla maahan taloyhtiöiden keskuslämmityksessä tarvittavaa koksia.
ESL Shippingin viimeinen hiililasti Helsinkiin (2025)
Katso video
Näin Aspon historiasta kerrottiin vuonna 2009
Katso video
Keskeisiä tapahtumia
1929
Asunto-osakeyhtiöitten Polttoaine Osuuskunta perustettiin.
1949
Ostettiin ensimmäinen laiva, ms Arkadia kuljettamaan lähinnä hiiltä ja koksia.
1949
1950
Perustettiin Etelä-Suomen Laiva Oy.
1964
Perustettiin voiteluaineosasto.
1964
1966
Hankittiin ensimmäinen moottorilaiva, ms Malmi.
1967
Perustettiin GHH:n ja Polttoaineen tuotteille yhteinen tuotenimi: ASPO.
1967
1968
GHH sai Rautaruukin teräslevyjen edustuksen.
1969
Kemikaaliosaston perustaminen alkoi.
1969
1970
Rakennettiin yhteinen toimitalo Herttoniemeen.
1971
Varustamolle ensimmäinen uudisrakennus, ms Eira.
1971
1972
Laajentuminen elektroniikkateollisuuteen. Perustettiin Aspoyhtymä Oy.
1975
Selkeytettiin yhtymärakennetta keskittämällä kaupallinen toiminta Aspoon. GHH:n nimi muutettiin Aspo Oy:ksi.
1975
1976
Ensimmäinen teräspalvelukeskus Järvenpäähän. Aspon toimitusjohtajaksi Henrik Nyberg ja hallituksen puheenjohtajaksi Aatos Vehmas.
1977
Hankittiin kemikaaliterminaali Raumalta.
1977
1980
Vastaanotettiin varustamon siihen asti suurin alus, ms Kontula. Varustamon tonnisto nousi 100 000 dwt:hen.
1981
Aspo Oy:n osakkeiden noteeraus meklarilistalla alkaa.
1981
1983
Laajennettiin muoviraaka-aineisiin. Vastaanotettiin uusi ms Arkadia Japanista.
1985
Myytiin öljyliiketoiminta Nesteelle.
1985
1989
Perustettiin transitoliiketoiminta ja kemikaaliterminaali Kotkaan.
1990
Komponenttiyksikön toiminnot yhdistettiin Aspocomp Oy:ksi.
1990
1993
Teräskauppa siirrettiin yhteisyritys Asvaan.
1994
Konsernin emoyhtiöksi Aspoyhtymä Oy. Operatiivinen liiketoiminta siirrettiin tytäryhtiöihin. Kemikaaliryhmän yhtiöittämisessä syntyi Aspokem Oy ja Sonmarin Oy. Varustamon nimi muutettiin ESL Shipping Oy:ksi.
1994
1995
Huoltamoiden ja merenkulun järjestelmät Aspo Systems Oy:ksi. Aspoyhtymä Oy:n osakkeen noteeraus päälistalla alkoi. Aspokem perusti tytäryhtiön Tallinnaan sekä edustuston Pietariin.
1998
Asva myytiin Rautaruukille ja luovuttiin teräskaupasta. Aspokem perusti tytäryhtiöt Latviaan ja Liettuaan. Venäjällä myyntikonttorit Pietarissa ja Moskovassa.
1998
1999
Jakautuminen kahdeksi erilliseksi pörssiyhtiöksi Aspocomp Group Oyj:ksi ja Aspo Oyj:ksi. Aspo Oyj:n toimitusjohtajaksi Gustav Nyberg. Aspoon jäi kolme toimialaa: Chemicals, Shipping ja Systems.
2000
Aspokem perusti tytäryhtiön Pietariin. Merenkulun navigointijärjestelmien liiketoiminta yhtiöitettiin Navintra Oy:ksi.
2000
2001
Uusi ms Eira vastaanotettiin Japanista.
2002
Varustamo osti puskuliikennettä harjoittavan Travansin. Navintra myytiin Furunolle. Ostettiin ruotsalainen Autotank.
2002
2003
Aspon Herttoniemen toimitalo myytiin.
2004
Aspokem perusti tytäryhtiön Ukrainaan.
2004
2005
Aspokem perusti tytäryhtiön Ruotsiin.
2007
Aspokem osti tanskalaisen muoviraaka-aineiden jakelijan Wilfert Chemical Nordicin. Ms Arkadia myytiin.
2007
2008
Myytiin Autotank ja ostettiin Kauko-Telko Oy. Tämän jälkeen Aspossa neljä toimialaa: ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kauko.
2009
Aspo Oyj:n toimitusjohtajaksi Aki Ojanen ja hallituksen puheenjohtajaksi Gustav Nyberg. Ms Kontula myytiin. Leipurin laajentui Siperiaan, Tatarstaniin ja Ukrainaan.
2009
2010
ESL Shipping teki historiansa suurimman laivatilauksen tilaamalla kaksi supramax-alusta. Leipurin kasvoi yritysostolla Latviassa ja laajensi toimintojaan Kazakstaniin. Telko laajentui Kazakstaniin ja Valko-Venäjälle.
2011
ESL Shipping vastaanotti Ms Alppilan. Leipurin osti Vulganus Oy:n.
2011
2012
ESL Shipping vastaanotti supramax-alukset. Ms Hesperia myytiin.
2015
ESL Shipping solmi pitkäaikaisen kuljetussopimuksen SSAB:n kanssa ja tilasi kaksi maakaasukäyttöistä irtolastialusta.
2015
2017
Aspon liikevaihto ylitti 500 miljoonaa euroa.
2018
-
Ruotsalaisen AtoB@C Shipping -varustamon osto.
-
Uusien energia-tehokkaiden, LNG-käyttöisten irtolastilaivojen vastaanotto.
2018
2020
Liiketoimintaa 18 maassa.
2021
ESL Shippingin uudet sähköhybridialukset tilattiin.
2021
2022
-
Päätös vetäytyä Venäjältä ja valituilta itämarkkinoilta.
-
Leipurin hankki ruotsalaisen Kobian
-
Kauko ja Vulganus myytiin.
2023
-
Irtautuminen Venäjältä ja valituilta itämarkkinoilta.
-
Telko osti puolalaisen Eltrexin, laajentaen liiketoimintaansa Puolassa muovien lisäksi myös kemikaalien jakeluun.
-
Aspon pääkonttori muutti Espoon Keilaniemeen.
-
OP Suomi Infra vähemmistöosakkaaksi ESL Shippingiin 30 miljoonalla eurolla.
2023
2024
-
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma vähemmistöosakkaaksi ESL Shippingiin 15 miljoonalla eurolla.
-
Telko laajensi kemikaaliliiketoimintaansa Ruotsissa ostamalla kemikaalijakelija Swed Handling AB:n.
-
Leipurin laajensi ruokateollisuuden liiketoimintaansa Ruotsissa teknisen raaka-ainejakelija Kebelco AB:n kautta, joka on Swed Handlingin tytäryhtiö.
-
ESL Shippingin ensimmäinen Green Coaster alus kaupalliseen liikenteeseen.
-
Telko laajensi toimintaansa Saksassa hankkimalla teknisten muovien jakelijan Polyma Kunststoffe GmbH & Co KG:n.
2025
-
SSAB ja ESL Shipping jatkoivat pitkäaikaista yhteistyötä raaka-ainekuljetuksissa.
-
Aspo kertoi Leipurin myynnistä.
-
Science Based Targets initiave (SBTi) hyväksyi Aspon päästövähennystavoitteet.
2025
Aspo tänään
Aspo tänään:
Liikevaihto 600 milj. euroa
Päivitetty: 04.02.2026