ASPON TALOUDELLISET KATSAUKSET VUONNA 2009

2008-12-19T08:00:02 CET
ASPO Oyj          Tulosjulkistamisajankohdat      19.12.2008 klo 9.00 
 
Aspo-konsernin tilinpäätöstiedote vuodelta 2008 julkaistaan tiistaina 10.2.2009. Vuosikertomus valmistuu viimeistään viikolla 13.
 
Aspo julkaisee kolme osavuosikatsausta vuonna 2009:
 
tammi-maaliskuulta maanantaina 27.4.
tammi-kesäkuulta maanantaina 24.8.
tammi-syyskuulta maanantaina 26.10.
 
Aspon varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi tiistaina 31.3.2009 Helsingissä.
 
ASPO Oyj
 
Gustav Nyberg                        
toimitusjohtaja
 
Aspo on monialayhtiö, joka on keskittynyt vahvaa erikoisosaamista vaativille liiketoiminta-alueille. Aspo omistaa ja kehittää toimialansa johtavia yrityksiä, joita ovat ESL Shipping, Leipurin ja Telko. Lisäksi Aspoon kuuluu valikoiduille kaupan aloille keskittynyt Kaukomarkkinat. Aspo palvelee vaativia business-to-business -asiakkaita. Yhtiön liikevaihto (pro forma) vuonna 2007 oli 495,3 milj. euroa.
 
JAKELU:    
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.aspo.fi