ASPON HALLITUS PÄÄTTI JOHDON OSAKEOMISTUSOHJELMASTA
2006-01-13T14:00:24 CETAspo Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta johdon osakeomistusohjelmasta, jossa mahdollinen tuotto perustuu yhtiön osakkeen tuottoon seuraavien kolmen vuoden aikana. Mahdollinen tuotto maksetaan vuonna 2009 edellyttäen, että henkilön työsuhde konserniin on edelleen voimassa ja että hän käyttää osan mahdollisesti saamastaan tuotosta Aspon osakkeiden hankintaan.
Ohjelman piiriin kuuluu noin 30 Aspo-konsernin johtohenkilöä ja siihen pääsyn edellytyksenä on, että he ostavat Aspon osakkeita keväällä 2006 yhtiön antamien tarkempien ohjeiden mukaisesti.
ASPO Oyj
Gustav Nyberg
toimitusjohtaja