ASPON ESL SHIPPING AIKOO MYYDÄ MS ARKADIAN

2006-12-21T13:30:14 CET
ASPO Oyj                              PÖRSSITIEDOTE          21.12.2006 klo 14.30
 
Aspo Oyj:n hallitus on tänään valtuuttanut yrityksen johdon valmistelemaan Aspo-konserniin kuuluvan ESL Shipping Oy:n omistaman Ms Arkadian myyntiä. Arkadia on kirjanpidossa kokonaan poistettu, joten myynnistä kirjautuu merkittävä myyntivoitto. Myynti pyritään toteuttamaan vuoden 2007 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Arkadia on ESL Shippingin laivaston toiseksi vanhin alus. Se on valmistunut vuonna 1983.
 
"Alusten oikein ajoitetut ostot ja myynnit ovat keskeinen osa ESL Shippingin strategiaa. Olemme viime aikoina uusineet ja kasvattaneet laivastoamme voimakkaasti. Tehdyt toimenpiteet varmistavat, että ESL Shippingillä on entistä monikäyttöisempi moderni kalusto. Sen avulla voimme palvella asiakkaitamme entistä monipuolisemmin, lisäksi laivaston operointi on mahdollisimman tehokasta", Aspon toimitusjohtaja Gustav Nyberg sanoo.
 
Tämän vuoden kesällä liikennöinnin aloitti uusi Eira-luokan alus Ms Credo ja alkuvuonna Intiasta tilattiin kaksi uutta Eira-luokan alusta lisää. Ne aloittavat liikennöinnin vuosina 2008 ja 2009. Tilaus kasvattaa Eira-luokan alusten lukumäärän neljään.
 
ESL Shipping kuljettaa kuivia raaka-aineita pääasiassa Itämeren alueella. Vuonna 2005 yhtiön kuljetusmäärät olivat noin 14 miljoonaa tonnia. Energiateollisuuden osuus kuljetuksista oli noin 33 % ja terästeollisuuden kuljetukset vastaavasti noin 57 %.
 
ASPO Oyj
 
Gustav Nyberg                       
toimitusjohtaja                     
 
Lisätietoja:
tj Gustav Nyberg, Aspo Oyj, 09 - 7595 256, 040 5036420
tj Markus Karjalainen, ESL Shipping Oy, 0400 888 020
 
 
Aspo-konserni keskittyy teollisuuden logistiikkapalveluihin. Se palvelee energia-alan ja prosessiteollisuuden yrityksiä liiketoiminta-alueilla, jotka edellyttävät vahvaa erityisasiantuntemusta ja logistista osaamista. Aspon liikevaihto vuonna 2005 oli 204,9 milj. euroa. Siitä noin 36 % muodostui Aspo Chemicalsin liikevaihdosta, noin 39 % Aspo Shippingin liikevaihdosta ja noin 25 % Aspo Systemsin liikevaihdosta.