ASPO MYY TELKON TERMINAALILIIKETOIMINNAN HAMINASSA
2009-08-26T15:45:32 CETASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE 26.8.2009 klo 16.45
Aspo-konserniin kuuluva Telko myy Haminassa sijaitsevan Hamina Terminal Services Oy:n liiketoiminnan North European Oil Trade Oy:lle (NEOT) tänään 26.8.2009 allekirjoitetulla kauppakirjalla. Yrityskaupan kassavirta ennen veroja tulee olemaan noin 11 miljoonaa euroa ja kolmannen vuosineljänneksen tulokseen kirjattava myyntivoitto on alustavasti 3,2 miljoonaa euroa. Kaupan myötä Telkoon kohdistuvaa liikearvoa purkautuu. Kauppa saatetaan päätökseen 31.8.2009.
Toiminta Haminassa siirtyi Aspon hallintaan vuonna 2008 toteutetun yrityskaupan yhteydessä. Terminaalitoiminta on keskittynyt pääasiassa Venäjältä peräisin olevien nestemäisten kemiantuotteiden logistisiin palveluihin. Haminan terminaali tarjoaa ulkopuolisille asiakkaille terminaalin varastointia ja siihen liittyvää palvelua. Haminan terminaalin myynnin jälkeen Telkolle jää Suomeen Rauman terminaali, joka toimii Telkon välittämien teollisuuden raaka-aineiden terminaalina.
- Terminaaliliiketoiminnan myynti on osa Telkon strategian mukaista pääliiketoimintaan keskittymistä ja selkeyttää yhtiön rakennetta. Telko keskittyy toiminnassaan luomaan asiakkaille asiantuntemuksen ja palvelun kautta lisäarvoa sekä toimittamaan kemian ja muoviteollisuuden raaka-aineita. Hamina Terminal Services poikkeaa Telkon perusliiketoiminnasta luonteensa vuoksi. Ostajalle puolestaan Haminan terminaali on erinomainen strateginen kohde, sanoo Aspo Oyj:n toimitusjohtaja Aki Ojanen.
ASPO Oyj
Aki Ojanen
toimitusjohtaja
Lisätiedot:
tj Aki Ojanen, Aspo Oyj, (09) 521 4010, 0400 106 592
aki.ojanen@aspo.fi
JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.aspo.fi