Aspo listaa Leipurin-liiketoiminnan vuoden 2014 aikana

2014-06-17T12:00:06 CET

ASPO Oyj        PÖRSSITIEDOTE     17.6.2014  klo 13.00

ASPO LISTAA LEIPURIN-LIIKETOIMINNAN VUODEN 2014 AIKANA 

Aspo Oyj ("Aspo") on vuoden 2013 lopussa kertonut selvittävänsä edellytyksiä listata Leipurin Oy NASDAQ OMX Helsinki Oy:n pörssilistalle ("Helsingin Pörssi"). Vuoden 2014 alussa Aspo tiedotti vahvistaneensa Leipurin Oy:n hallitusta ja toimivaa johtoa vastaamaan itsenäisen pörssiyhtiön edellyttämää tasoa. Valmistelutyöt Leipurin Oy:n listaamiseksi Helsingin Pörssiin ovat kevään aikana edenneet suunnitelman mukaisesti ja Aspon tavoitteena on listata Leipurin Oy Helsingin Pörssiin neljännen vuosineljänneksen aikana 2014. Aspo jää Leipurin Oy:n vähemmistöomistajaksi.

Lopulliset päätökset listautumisesta ja hakemuksen jättämisestä Leipurin Oy:n osakkeen ottamisesta kaupankäynnin kohteeksi pörssilistalle tehdään Aspon alkuperäisen aikataulun mukaisesti neljännen vuosineljänneksen aikana 2014 riippuen markkinatilanteesta, selvitystyön lopullisista tuloksista ja muista listautumispäätökseen liittyvistä seikoista.

Pohjola Pankki Oyj toimii selvitystyön neuvonantajana.

Helsinki 17.6.2014

ASPO Oyj

Aki Ojanen
toimitusjohtaja

Lisätiedot:
Aki Ojanen, Aspo Oyj:n toimitusjohtaja, puh. +358 9 521 4010, +358 400 106 592, sähköposti aki.ojanen (a)aspo.com.

Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen yritysbrändiemme, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kaukomarkkinat, tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon liikearvon. Aspon konsernirakennetta ja liiketoimintoja kehitetään pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua.

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.aspo.fi

HUOMAUTUS:

Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita. Mikäli Leipurin Oy:n arvopapereita myöhemmin tarjotaan ja/tai listataan, mahdollinen päätös sijoittaa Leipurin Oy:n arvopapereihin merkitsemällä tai hankkimalla niitä, on perustettava kokonaisuudessaan tällaisen tarjouksen ja/tai listaamisen yhteydessä julkaistuun esitteeseen eikä tämän tiedotteen sisältöön.

Erityisesti, tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Singaporessa tai Japanissa. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita koskevasta mahdollisesta annista ei ole tarkoitus rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.