ASPO-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2009

2009-10-26T09:15:04 CET
ASPO Oyj           PÖRSSITIEDOTE         26.10.2009 klo 10.15       
 
ASPO PARANSI VUODEN 2009 NÄKYMIÄÄN
 
Tammi-syyskuu, jatkuvat toiminnot
- Aspo-konsernin jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto oli tammi-syyskuussa 239,3 Me (258,0 Me)
- Liikevoitto oli 11,3 Me (12,9 Me)
- Voitto ennen veroja oli 7,7 Me (9,9 Me)
- Jatkuvien toimintojen tulos/osake oli 0,23 euroa (0,26 euroa)
- Konsernin rahoitustilanne on katsausjaksolla parantunut ja on hyvällä tasolla.
- Toisella vuosineljänneksellä maksettiin vuoden 2004 vaihtovelkakirjalaina 14,2 Me sekä laskettiin liikkeeseen uusi 15,0 Me:n vaihtovelkakirjalaina.
- Toisen vuosineljänneksen liikevoittoon sisältyy ms Kontulan myyntivoitto 2,9 Me, Saksan tytäryhtiön Metex Deutschlandin myynnistä syntynyt tappio -0,5 Me sekä Telko-liiketoiminnan kertaluonteisia kuluja 1,8 Me.
- Kolmannelle vuosineljännekselle on kirjattu Hamina Terminal Services Oy:n liiketoiminnan myynnistä 3,2 Me:n myyntivoitto. Kauppa purki Telkon liikearvoa.
- Aspo tarkentaa vuoden 2009 näkymiään. Aspolla on edellytyksiä saavuttaa edellisen vuoden jatkuvien liiketoimintojen liikevoittotaso. Osakekohtaisen tuloksen arvioidaan jäävän edellisvuoden ennätystasosta.  

 
* ilman ms Kontulan ja Hamina Terminal Services -liiketoiminnan myyntivoittoa.
 
 
ASPON TOIMITUSJOHTAJA AKI OJANEN:
 
"Markkinatilanne toimintamaissamme oli edelleen haastava ja teollisuustuotannon ja kansantalouden tilastot osoittivat markkinoiden heikenneen. Arvioimme vaikeimman markkinatilanteen osuneen kesään.
 
Aspon liikevoittotasoa voidaan pitää markkinatilanne huomioiden hyvänä. Aspo on toteuttanut aktiivisesti liiketoimintayksikköjen strategiaan keskittyviä toimenpiteitä. Telkossa ja Kaukomarkkinoissa on tehty liiketoiminta- ja yrityskauppoja. Omistaja-arvon kasvattamiseen tähtäävät rakenteen muutokset kuuluvat monialayhtiö Aspon toimintamalliin. Tulevaisuuteen panostaminen on näkynyt aktiivisena toimintana erityisesti Venäjän ja muiden IVY-maiden markkinoilla. Toimintaa on käynnistetty useissa miljoonakaupungeissa Venäjällä ja liiketoimintaa laajennettu Ukrainassa.
 
Aspon strategiana on edelleen kasvattaa Venäjän ja muun IVY-alueen liiketoimintaa. Olemme onnistuneet hyvin sekä riskienhallinnassa että kannattavan liiketoiminnan kehittämisessä kasvumarkkinoilla. Venäjällä kysynnän kasvu edustamillamme aloilla on säilynyt hyvänä yleisestä rahoitus- ja talouskriisistä huolimatta.
 
Aspo-konsernin liiketoimintojen muutto yhteisiin tiloihin Suomessa toteutettiin elokuussa. Liiketoiminnat ja niiden hallinto on keskitetty yhteen toimipisteeseen. Muutoksen yhteydessä sekä Kaukomarkkinat että Leipurin-liiketoiminta ovat ulkoistaneet varastojensa operoinnin, mikä alentaa kulutasoa ja lisää joustokykyä eri markkinatilanteissa. Kustannustehokkuutemme hallinnon kuluissa on uudella tasolla neljännestä vuosineljänneksestä alkaen; toteutetun kustannussäästöohjelman vaikutus vuositasolla on noin 2 miljoonaa euroa. Erilliset liiketoimintojen tehostussuunnitelmat parantavat liiketoimintasegmenttien kannattavuutta.
 
Telko on kääntänyt toimintansa voitolliseksi. Myös muiden liiketoimintojen tulos oli odotustemme mukainen."
 
ASPO YRITYKSENÄ
 
Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Itämeren alueella keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen yritysbrändiemme, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kaukomarkkinat, tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon liikearvon. Aspon konsernirakennetta ja liiketoimintoja kehitetään pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua.  
 
Aspon toimintasegmentit ovat 1.1.2009 alkaen ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kaukomarkkinat. Muu toiminta sisältää Aspon konsernihallinnon ja muut toimialoille kuulumattomat toiminnat. Segmenttirakenne vastaa konsernin organisaatiorakennetta ja sisäistä tulosraportointia. Johdon raportoinnissa noudatetaan IFRS-säännöksiä.
                                                                    
Konserni seuraa 1.1.2009 alkaen liikevaihtoa seuraavan maantieteellisen jaon mukaan: Suomi, Pohjoismaat, Baltia, Venäjä ja muut IVY-maat sekä muut maat.
 
Leipurin ja Kaukomarkkinat sisältyvät Aspo-konsernin lukuihin toukokuun 2008 alusta. Telkon vertailuluvut sisältävät keväällä 2008 ostetun Kauko-Telkon teollisuuden raaka-aineet toukokuun 2008 alusta.
       
TOIMINNAN YLEISPIIRTEET
 
Myytävien raaka-aineiden hinnat ovat nousseet ja volyymit jonkin verran kasvaneet. Elintarvikkeiden raaka-aineiden kysyntä on jatkunut vakaana. Asiakassegmenteistä tärkeä terästeollisuus on käynnistänyt  tuotantokapasiteettiaan, mikä on näkynyt ESL Shippingin kuljettamissa terästeollisuuden raaka-ainemäärissä.
 
Aspon käyttämistä euroalueen ulkopuolisista valuutoista erityisesti dollari on heikentynyt suhteessa euroon. Muut Aspon käyttämät valuutat ovat olleet arvoltaan vakaampia.
 
ESL Shipping
 
ESL Shipping on Itämeren johtava kuivia irtolasteja kuljettava varustamo. Tarkastelukaudella varustamon tonnisto koostui 17 yksiköstä, joista varustamo itse omistaa 15 yksikköä. Toimintansa vuoksi ESL Shipping on oleellinen osa suomalaisen energia- ja terästeollisuuden huoltovarmuutta.
 
 
Kansainvälisillä markkinoilla kuivien irtolastien rahtihintojen lasku on pysähtynyt ja hinnat ovat osin kääntyneet nousuun. Yleisesti laivakalustoa on makuutettu ja näin vähennetty markkinoilla olevaa kokonaiskapasiteettia. Tärkeistä asiakassegmenteistä terästeollisuus lisäsi tuotantoaan Skandinaviassa, mikä lisäsi terästeollisuudelle kuljetettavien lastien määrää. Vastaavasti energiateollisuuden lastimäärät vähenivat katsausjaksolla edellisen vuosineljänneksen tasosta johtuen teollisuuden korkeista varastotasoista.
 
ESL Shippingin kuljetetut lastimäärät olivat tammi-syyskuussa 7,7 miljoonaa tonnia (10,4). Terästeollisuuden osuus määristä oli 3,8 miljoonaa tonnia (6,8) ja energiateollisuuden 3,7 miljoonaa tonnia (2,8).
 
Alusten operointi onnistui markkinatilanne huomioiden hyvin. Tammi-syyskuun liikevaihto oli 46,2 miljoonaa euroa (63,2). Liikevoitto oli 11,1 miljoonaa euroa (11,4).
 
Kolmannen vuosineljänneksen aikana kalustoa makuutettiin edelleen jossain määrin. Jakson lopulla kapasiteettia on otettu käyttöön.
                                                                
Elokuussa aikarahdattiin vuodeksi kantavuudeltaan noin 20 000 dwt:n alus. Superjääluokan alus soveltuu hyvin varustamon operatiiviseen toimintaan. Kapasiteetin lisäyksellä varmistetaan, että pitkäaikaiset asiakassitoumukset kyetään toteuttamaan myös talvikautena.
 
Intiassa on rakenteilla 20 000 dwt:n Eira-luokan alus. Rakentamisaikataulu on myöhässä ja aluksen arvioidaan valmistuvan kevään 2010 aikana. Alus on vuokrattu ESL Shippingin käyttöön leasing-sopimuksella.
 
 
Leipurin
 
Leipurin palvelee leipomoteollisuutta sekä muuta elintarviketeollisuutta toimittamalla raaka-aineita, tuotannossa tarvittavia koneita ja valmistuslinjoja sekä leivontaan liittyvää tietotaitoa. Leipurin toimii Suomessa, Venäjällä, Puolassa, Baltiassa sekä Ukrainassa. Venäjällä on toimintaa Pietarin ja Moskovan lisäksi useissa suurkaupungeissa. Hankintatoiminta on kansainvälistä.
 
 
Kolmannelle vuosineljännekselle ei tuloutunut merkittäviä linjastotoimituksia vaan ne painottuvat neljännelle vuosineljännekselle. Valmistuksessa olevien projektien tulos purkautuu toimitusten tapahduttua neljännellä vuosineljänneksellä. Elintarvikkeiden raaka-aineiden hintojen lasku on hidastunut.
 
Venäjän ja IVY-maiden osuus liikevaihdosta oli kolmannella vuosineljänneksellä 18 % ja osuus on kasvanut suotuisasti. Toiminta alueella oli kannattavaa. Venäjällä asiakaskunnasta 80 % on paikallisia leipomoyrittäjiä.
 
Telko    
 
Telko on johtava Itämeren alueen teollisuuskemikaalien ja muoviraaka-aineiden asiantuntija ja jakelija. Sillä on toimintaa Suomessa, Baltiassa, Skandinaviassa, Puolassa, Ukrainassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä. Hankintatoiminta on kansainvälistä. Liiketoiminta perustuu alan parhaiden kansainvälisten päämiesten edustuksiin sekä oman henkilöstön asiantuntemukseen. Yhdessä alueellisten asiakkaiden kanssa kehitetään heidän tuotantoansa ja tuotteidensa kilpailukykyä.
 
 
Kesän jälkeen raaka-aineiden hinnat ovat hieman nousseet. Sisäisen tehostamisen vaikutukset näkyvät erityisesti Suomessa ja Skandinaviassa alentuneina kuluina. Toiminta on saatu tavoitteen mukaisesti kannattavaksi kolmannen vuosineljänneksen aikana. Venäjän ja IVY-maiden osuus liikevaihdosta oli 28 % ja osuus on kasvanut suotuisasti. Toiminta oli kannattavaa. Pääasiakaskuntana on valmistava paikallinen teollisuus.
 
Telkon liikevaihdosta puolet muodostuu nestemäisistä kemikaaleista ja puolet teollisuuden käyttämistä muoviraaka-aineista.
 
Elokuussa myytiin Haminan terminaaliliiketoiminta. Kaupasta kirjattiin 3,2 miljoonan euron myyntivoitto ja kaupassa purkautui Telkon liikearvoa.
 
Telkon johtoa on uudistettu. Toimitusjohtajana aloitti 1.8.2009 DI, MBA Kalle Kettunen.
 
Kaukomarkkinat
 
Kaukomarkkinat on erikoistunut energiatehokkuustekniikkaan, prosessiteollisuuden tehokkuuteen sekä turvallisuus- ja AV-teknisiin sovelluksiin. Toiminta perustuu alan parhaiden yhtiöiden tuotteisiin ja omien asiantuntijoiden haluun parantaa asiakasyritysten toimintaa tai tehokkuutta. Kaukomarkkinoilla on toimintaa Suomessa, Puolassa, Venäjällä, Kiinassa ja Vietnamissa.

 
Energiatehokkuustuotteissa on myynti ollut Suomessa edellisvuotta heikompaa yleisen taloustilanteen vuoksi. Prosessiteollisuuden tehokkuuteen tähtäävien projektien myynnissä oli lievää elpymistä kesän jälkeen erityisesti Puolassa. Kiinan projektimyynti on edelleen ollut arvioitua heikompaa.
 
Elokuussa myytiin komponentti- ja mekatroniikkaliiketoiminta. Kaupalla ei ole merkittävää vaikutusta liiketoiminnan tulokseen. Viimeisen vuoden aikana tehdyt liiketoimintamyynnit ovat selkeyttäneet Kaukomarkkinoiden rakennetta sekä mahdollistaneet keskittymisen strategisiin painopistealueisiin.
 
Muu toiminta
 
Muu toiminta sisältää Aspon konsernihallinnon sekä muut toimialoille kuulumattomat toiminnat. Konsernin hallintokulut ovat yrityskaupasta johtuen olleet kesästä 2008 alkaen normaalia korkeammat. Kiinteiden kulujen sopeutusohjelma vaikuttaa täysimääräisesti neljännestä vuosineljänneksestä alkaen.
 
 
 
LIIKEVAIHTO JA TULOS, JATKUVAT TOIMINNOT
 
Aspo-konsernin jatkuvien toimintojen tammi-syyskuun liikevaihto oli 239,3 miljoonaa euroa (258,0). ESL Shippingin liikevaihto laski kuljetettavien määrien pienenemisen ja kaluston myynnin seurauksena. Leipurin ja Kaukomarkkinoiden liikevaihto on mukana koko katsauskauden, vertailuluvuissa sen sijaan ajalla 5-9/2008. Telkon liikevaihto laski edelliseen vuoteen verrattuna volyymien ja hintojen laskun sekä valuuttakurssien epäedullisen kehityksen seurauksena.
                   
Jatkuvien toimintojen heinä-syyskuun liikevaihto oli 80,0 miljoonaa euroa, kun se vastaavalla jaksolla viime vuonna oli 112,6 miljoonaa euroa.
                                                                              
Liikevaihto segmenteittäin, Me
 
Segmenttien välillä ei ole merkittävää liikevaihtoa.
                                                                                      
Liikevaihto markkina-alueittain, Me

Venäjän ja muiden IVY-maiden merkitys on kasvanut. Euroalueen ulkopuolisten valuuttojen devalvoitumisesta johtuen toimitetut volyymit ovat alkuvuonna olleet suhteellisesti korkeammalla tasolla edelliseen vuoteen verrattuna. IVY-maiden merkitys korostuu entisestään kun kaikki ESL Shippingin raaka-aineiden vientikuljetukset Venäjältä lasketaan mukaan Venäjän markkina-alueen liikevaihtoon. Kolmannella vuosineljänneksellä ESL Shippingin kuljettamat volyymit Venäjältä laskivat energiateollisuuden toimitusten painottuessa toiselle vuosineljännekselle. Venäjän ja muiden IVY-maiden sekä Venäjä-lähtöisten kuljetusten liikevaihto on seuraava:
 
 
Tammi-syyskuun tulos, jatkuvat toiminnot
 
Aspo-konsernin liikevoitto tammi-syyskuussa oli 11,3 miljoonaa euroa (12,9) eli 4,7 % liikevaihdosta. Konsernin suunnitelman mukaiset poistot olivat 6,8 miljoonaa euroa (7,8). Konsernin nettorahoituskulut olivat 3,6 miljoonaa euroa (3,0). Tammi-syyskuun voitto ennen veroja oli 7,7 miljoonaa euroa (9,9) ja katsauskauden voitto 6,1 miljoonaa euroa (6,5).
 
Heinä-syyskuun tulos, jatkuvat toiminnot   
 
Aspo-konsernin jatkuvien toimintojen liikevoitto heinä-syyskuussa oli 5,6 miljoonaa euroa (6,0). ESL Shippingin liikevoitto oli 1,8 miljoonaa euroa (4,4). Leipurin-liiketoiminnan liikevoitto oli 0,6 miljoonaa euroa (1,2). Telkon liikevoitto oli 4,9 miljoonaa euroa (1,4) sisältäen 3,2 miljoonan euron myyntivoiton Hamina Terminal Services Oy:n liiketoiminnan myynnistä. Kaukomarkkinoiden liikevoitto oli -0,1 miljoonaa euroa tappiollinen (1,0). Muun toiminnan liikevoitto oli -1,6 miljoonaa euroa (-2,0) tappiollinen.
 
Liikevoitto segmenteittäin, Me
 
Osakekohtainen tulos
 
Jatkuvien toimintojen tulos/osake oli 0,23 euroa (0,26). Konsernin tulos/osake oli yhteensä 0,23 euroa (0,56) ja laimennettu tulos/osake 0,22 euroa (0,53). Oma pääoma/osake oli 2,45 euroa (2,55).
 
INVESTOINNIT  
 
Konsernin jatkuvien toimintojen investoinnit tammi-syyskuussa olivat 5,2 miljoonaa euroa (19,7), josta suurin osuus syntyi ESL Shippingin yksiköiden telakoinneista.
 
Investoinnit segmenteittäin, Me
 
RAHOITUS                                                                   
 
Konsernin rahoitusasema kehittyi katsauskaudella suotuisasti. Konsernin korollisia velkoja on määrätietoisesti vähennetty ja velkojen pienenemisestä sekä yleisen korkotason laskusta johtuen rahoituksen kokonaiskulut ovat alenemassa vaikka rahoituksen marginaalit ovat kasvaneet vuodesta 2008. Sekä vertailukauteen että edelliseen vuosineljännekseen verrattuna korollinen velka pieneni ja likviditeetti säilyi hyvänä. Katsauskauden lopussa likvidit varat olivat 7,2 miljoonaa euroa (22,0), korolliset velat yhteensä 78,9 miljoonaa euroa (113,8) ja korottomat velat 55,4 miljoonaa euroa (78,0).
 
Aspo-konsernin nettovelkaantumisaste oli 113,2 % (139,4) ja omavaraisuusaste 32,4 % (25,9). Konsernin liiketoiminnan rahavirta säilyi vahvana. Tammi-syyskuussa liiketoiminnan nettorahavirta oli 8,6 miljoonaa euroa (17,6). Katsauskauden investointien rahavirta oli 9,8 miljoonaa euroa johtuen lähinnä liiketoimintojen myynneistä saadusta positiivisesta rahavirrasta.
 
Aspo Oyj:n ja päärahoittajapankkien kesken allekirjoitettujen sitovien rahoituslimiittien määrä on yhteensä 80 miljoonaa euroa. Katsauskauden päättyessä rahoituslimiiteistä nostettujen luottojen määrä oli 6,0 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on 50 miljoonan euron yritystodistusohjelma, joka ei ollut käytössä katsauskauden lopussa. 
 
PÄÄOMALAINA
 
Aspo Oyj maksoi kesäkuussa vuoden 2004 vaihdettavan pääomalainan ja laski liikkeelle uuden viiden vuoden vaihdettavan pääomalainan 15 miljoonaa euroa. Aspon hallitus päätti tarjota vaihdettavaa pääomalainaa rajatulle sijoittajajoukolle (private placement) perustuen ylimääräisen yhtiökokouksen 8.6.2009 antamaan valtuutukseen. Hyväksytyistä lainaosuuksista noin 7,3 % on yhtiön hallituksen jäsenillä ja yhtiön avainhenkilöillä, sekä noin 40,0 % Aspo Oyj:n osakkeenomistajilla. Laina-aika on 30.6.2009-30.6.2014. Laina maksetaan takaisin lainaosuuksien haltijoille yhtenä eränä lainan eräpäivänä 30.6.2014, jos lainaehdoissa mainitut takaisinmaksuedellytykset täyttyvät. Lainalle maksetaan kiinteää vuotuista 7 % korkoa. Vaihdettavaan pääomalainaan 2009 liittyy oikeus enintään 2 307 000 yhtiön uuden osakkeen merkintään ja kukin 50 000 euron lainaosuus on vaihdettavissa 7 690 uuteen osakkeeseen. Osakkeen vaihtokurssi on 6,50 euroa.
 
HENKILÖSTÖ
 
Aspo-konsernin jatkuvien liiketoimintojen henkilöstö oli syyskuun lopussa 707 (804).  
                                                                              
Henkilöstö segmenteittäin
 
OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT
 
Aspo Oyj:n osakkeiden vaihto NASDAQ OMX Helsingissä oli tammi-syyskuussa 2009 yhteensä 1 532 791 osaketta ja 7,91 miljoonaa euroa, eli 5,80 % osakekannasta.
 
Katsauskauden ylin kurssinoteeraus oli 6,20 euroa ja alin 3,94 euroa. Keskikurssi oli 5,13 euroa ja päätöskurssi 5,98 euroa. Kauden päättyessä osakekannan markkina-arvo omat osakkeet vähennettynä oli 154,2 miljoonaa euroa.  
  
Aspo Oyj:n rekisteröity osakepääoma 30.9.2009 oli 17 691 729,57 euroa ja osakkeiden lukumäärä 26 406 063. Kokonaisosakemäärästä yhtiö omisti 620 000 osaketta, mikä edustaa 2,35 % osakepääomasta ja 2,35 % kokonaisäänimäärästä. Aspon osakkeiden kirjanpidollinen vasta-arvo oli 0,67 euroa.
 
Yhtiöllä oli katsauskauden päättyessä yhteensä 5 071 osakkeenomistajaa. Hallintarekisterissä ja ulkomaisessa omistuksessa olevien osakkeiden määrä oli 834 660 eli 3,2 % osakekannasta.
 
Henrik B. Nyberg ilmoitti 19.1.2009, että hänen osuutensa Aspo Oyj:n osakepääomasta ja äänimäärästä on alittanut 10 %.
 
HALLITUKSEN VALTUUTUKSET
 
Ylimääräinen yhtiökokous 8.6.2009 valtuutti hallituksen päättämään osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuksen perusteella voidaan antaa enintään 2 600 000 osaketta. Valtuutus käytetään Aspo Oyj:n liikkeelle laskettavaaan rajatulle sijoittajajoukolle suunnattuun vaihtovelkakirjalainaan. Valtuutus ei kumoa varsinaisen yhtiökokouksen 31.3.2009 hallitukselle antamaa valtuutusta päättää osakeannista. Mikäli hallitus päättää valtuutuksen perusteella suunnatusta vaihtovelkakirjalainasta, hallituksen jäsenille ja yhtiön avainhenkilöille varataan oikeus merkitä vaihtovelkakirjalainaa yhteensä enintään 10 % vaihtovelkakirjalainan määrästä.
 
Hallitus käytti valtuutusta 8.6.2009 ja päätti tarjota vaihdettavaa pääomalainaa rajatulle joukolle valikoituja sijoittajia. Lainan määrä on enintään 15 000 000 euroa ja laina-aika viisi vuotta.
 
OSINGONMAKSU
 
Aspo Oyj:n 31.3.2009 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti osingoksi 0,42 euroa osakkeelta. Osinkojen maksupäivä oli yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti 14.4.2009.
 
MARKKINATAKAUS
 
Aspolla on sopimus Nordea Pankki Suomi Oyj:n kanssa markkinatakauksesta osakkeelleen. Sopimuksen mukaan Nordea Pankki Suomi Oyj antaa Aspo Oyj:n osakkeelle osto- ja myyntitarjouksen siten, että suurin sallittu osto- ja myyntitarjouksen välinen erotus on 3 % laskettuna ostotarjouksesta. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja sopimuksen irtisanomisaika on yksi kuukausi.
 
KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT
 
Aspo Oyj on tiedottanut pörssitiedotteella 15.10.2009, että ESL Shipping on päättänyt purkaa toisen intialaisen telakan kanssa tehdyistä laivanrakennussopimuksista. Ensimmäinen rakenteilla oleva laiva on myöhässä ja sen ennakoidaan valmistuvan keväällä 2010. Alus on vuokrattu ESL Shippingin käyttöön leasing-sopimuksella. Myös toinen tilatuista aluksista on merkittävästi myöhässä ja sen vuoksi ESL Shipping on päättänyt käyttää rakennussopimuksen mukaista purkuoikeuttaan.
 
Laivan peruminen tulee aiheuttamaan taseeseen kirjattujen käyttöomaisuuserien ja tulevien suunniteltujen maksuerien valuuttasuojausten purkamisen. Näistä toimenpiteistä johtuen kirjataan valuuttakurssitappioita. ESL Shipping tulee saamaan ennakkomaksujen palauttamisesta noin 9 miljoonan euron positiivisen kassavirran sekä korkotuottoja.
 
ESL Shipping arvioi, että kokonaisvaikutus ensimmäisen laivan myöhästymiseen liittyvistä korvauksista sekä toisen laivan tilauksen purusta ei ole yhtiön tulokselle merkittävä. Vaikutusten ennakoidaan ajoittuvan loppuvuoteen 2009 sekä alkuvuoteen 2010.
 
NÄKYMÄT LOPPUVUODELLE 2009
 
Yleinen taloudellinen epävarmuus Itämeren alueella jatkunee lievästä yleisestä talouden elpymisen toiveikkuudesta huolimatta. Teollisuuden kysyntä on laskenut vuodesta 2008 ja kysynnän elpymisen nopeutta on vaikea arvioida. Elintarvikkeiden kysyntä säilyy normaalina. Tärkeistä teollisuussegmenteistä erityisesti Skandinavian terästeollisuus on lisännyt tuotantoaan, millä on myönteinen vaikutus Aspon tulokseen. Konsernin kulutason laskulla on positiivinen vaikutus yhtiön tuloskehitykseen. Rahoituskulujen arvioidaan alenevan merkittävästi yleisen korkotason laskun ja pienentyneen korollisen velan määrän vuoksi, vaikka rahoituksen marginaalit ovat kasvaneet vuodesta 2008.
 
Aspo-konsernin rakenne luo hyvän perustan jatkuvien liiketoimintojen kasvulle itämarkkinoilla sekä länsimarkkinoilla yleisen taloustilanteen elpymisen myötä.
 
Aspo tarkentaa vuoden 2009 näkymiään. Aspolla on edellytyksiä saavuttaa edellisen vuoden jatkuvien liiketoimintojen liikevoittotaso. Osakekohtaisen tuloksen arvioidaan jäävän edellisvuoden ennätystasosta.  
  
Aikaisemmat näkymät  
 
Aikaisemmin julkaistun näkemyksen mukaan Aspon on haastavaa saavuttaa edellisen vuoden jatkuvien liiketoimintojen liikevoittoa. Osakekohtaisen tuloksen arvioidaan jäävän edellisvuoden ennätystasosta. 
 
ESL Shipping
 
Varustamon tavoitteena on säilyttää asemansa johtavana Itämeren kuivarahtien kuljettajana uudistamalla laivastoaan. ESL Shipping aikarahtasi elokuussa jäävahvisteisen 20 000 dwt:n aluksen vuodeksi. Rahtaus varmistaa sen, että varustamo pystyy palvelemaan asiakaskuntaansa kaikissa olosuhteissa.
 
Kuivarahtimarkkinoiden arvioidaan vahvistuvan ESL Shippingin kannalta neljännen vuosineljänneksen aikana. Merkittävä osa loppuvuoden 2009 kuljetuskapasiteetista on katettu pitkäaikaisin sopimuksin.
 
Suomen valtio valmistelee tonnistoverolain muutosta. Varustamo voi halutessaan liittyä tonnistoveron piiriin tai jatkaa elinkeinoverolain mukaista verotuskäytäntöä. Aspo arvioi ESL Shippingin liittyvän mahdolliseen muutettuun tonnistoverokäytäntöön, ja että muutos on tulosvaikutukseltaan positiivinen.
 
ESL Shipping tavoittelee vuoden 2008 liikevoittotasoa.
 
Leipurin
 
Leipurin-liiketoiminnan orgaanisen kasvun odotetaan edelleen jatkuvan. Leipurin jatkaa etabloitumista Venäjän uusiin miljoonakaupunkeihin. Uudet toimipisteet luovat hyvän pohjan monivuotiselle kasvulle.
 
Leipomoraaka-aineet yksikkö odottaa maltillisen orgaanisen kasvun jatkuvan länsimarkkinoilla. Muu elintarvikeliiketoiminta pyrkii kasvattamaan toimintaa myös Suomen ulkopuolisille alueille; Venäjällä on tavoitteena kasvattaa liiketoimintaa erityisesti lihateollisuudessa. Koneyksikön tilauskanta on edellisvuoden tasolla, ja linjastotoimitukset tulevat ajoittumaan neljännelle vuosineljännekselle. Ensimmäiset konetoimitukset on tehty Puolaan ja ensimmäisen Ruotsiin toimitettavan leipomokonelinjaston toimitus tapahtuu joulukuussa.
 
Leipurin ennakoi kasvattavansa liikevaihtoaan IVY:n alueella. Uudet toimipisteet Siperiassa ja Volgan alueella ovat jo voitollisia.
 
Leipurin-liiketoiminnalta odotetaan hyvää liikevoittotasoa.
 
Telko
 
Telko keskittyy varmistamaan, että tuloskehitys on nousujohteinen. Liiketoiminnassa pyritään edelleen suhteellisen markkina-aseman vahvistamiseen Pohjois-Euroopassa ja IVY:n alueella. Taloustaantuman aiheuttaman volyymien ja hintojen laskun vuoksi organisaatiota on sopeutettu kysyntään Suomessa ja Ruotsissa. Liiketoiminnan kehitys Venäjällä ja muissa IVY-maissa on jatkunut vahvana. Toiminta IVY:n alueella on keskimääräistä kannattavampaa. Tavoitteena on lisätä toimipaikkoja Venäjän miljoonakaupungeissa. Etabloitumista uusiin IVY-maihin tutkitaan.
  
Telko keskittyy kannattavuuden parantamiseen sekä hyvän avainasiakaspalvelun tuottamiseen. Liikevaihdon kasvua tavoitellaan yleisen hintatason sekä taloussuhdanteen parantuessa.
 
Kaukomarkkinat
 
Liiketoiminnan päätavoitteena on kasvaa Suomen energiatehokkuslaitteiden myynnissä vähintään markkinakasvun mukaisesti. Projektimyynnin odotetaan elpyvän kolmannen vuosineljänneksen tasosta. Uutena kasvualueena kehitetään AV- ja suurnäyttöjen liiketoimintaa, jonka tulosvaikutus ei kuitenkaan ole merkittävä vuonna 2009. Energiatehokkuustuotteiden yleisen markkinakasvun odotetaan luovan mahdollisuuksia Kaukomarkkinoille nykyisten vahvojen päämiesten laajentaessa tuotevalikoimaansa uusiin käyttötarkoituksiin. Nykyisin päätuotteena on ilmasta-ilmaan lämpöpumppumallisto.
 
Kaukomarkkinat tavoittelee edellisen vuoden liikevoittoa korjattuna Saksan tytäryhtiön myyntitappiolla. 
 
Muu toiminta
 
Muu toiminta sisältää Aspon konsernihallinnon sekä muut toimialoille kuulumattomat toiminnat. Konsernin muiden kulujen odotetaan laskevan aikaisemmin ilmoitetulla tavalla.
                                                            
Liiketoimintariskit
 
Yleinen taloudellinen tilanne vaikuttaa Itämeren maiden teollisuuden kysyntään. Talouden taantuma vaikuttaa asiakassegmenteistä erityisesti perusteollisuuteen kuten teräs- ja rakennusteollisuuteen. Kehittyvien markkinoiden kysynnän muutoksia on vaikeampi arvioida. Erityisesti Venäjällä kokonaismarkkinoiden arvioidaan taantumasta huolimatta kehittyvän Aspon liiketoiminta-alueilla positiivisesti. Finanssimarkkinoiden epävarmuus ja talouden taantuma voi edelleen heikentää lähialueemme (Venäjä, Ukraina, Baltia, Puola, Ruotsi) valuuttojen arvoa ja mahdollisesti asiakaskunnan maksuvalmiutta.
 
Liiketoimintariskit on käsitelty laajemmin vuoden 2008 hallituksen toimintakertomuksessa.
 
Helsingissä 26. lokakuuta 2009
 
ASPO Oyj
Hallitus
 
 
 
 
 
ASPO-KONSERNIN TASE
 
 
OMAN PÄÄOMAN MUUTOSLASKELMA
 
 
 
 
 
ASPO-KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
 
 
 
TALOUDELLISIA TUNNUSLUKUJA
 
 
LAATIMISPERIAATTEET JA TALOUDELLINEN RAPORTOINTI
 
Aspo Oyj:n osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaan. Aspo-konserni on soveltanut 1.1.2009 alkaen seuraavia uusia ja uudistettuja standardeja: IFRS 8 Toimintasegmentit ja IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen. IFRS 8 -muutos vaikuttaa segmentti-informaatioon ja IAS 1 -muutos tuloslaskelman esitysmuotoon. Esitetyt vertailuluvut on muutettu uusien standardien mukaisiksi. Muutoksilla ei ole vaikutusta konsernin tulokseen tai taloudelliseen asemaan.
 
Muilta osin katsauksessa on sovellettu samoja laadintaperiaatteita kuin tilinpäätöksessä 31.12.2008. Tunnuslukujen laskentakaavat on selostettu vuoden 2008 vuosikertomuksessa sivulla 83. Katsauksen tietoja ei ole tilintarkastettu.
 
TIEDOTUSTILAISUUS
 
Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus järjestetään tänään maanantaina 26.10.2009 klo 12.30 Hotel Kämpin Paavo Nurmi -kabinetissa, Pohjoisesplanadi 29, 00100 Helsinki. 
 
ASPO Oyj
 
Aki Ojanen                                  Arto Meitsalo
toimitusjohtaja                             talousjohtaja
 
Lisätiedot:
Aki Ojanen, 09-521 4010, 0400 106 592
aki.ojanen@aspo.com
www.aspo.fi                                                                      
 
JAKELU:   
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.aspo.fi