ASPO JA RAUTARUUKKI SOPIVAT RAAKA-AINEIDEN MERIKULJETUKSISTA

2003-10-20T11:31:01 CET
Aspo-konserniin kuuluva ESL Shipping Oy ja Rautaruukki-konserniin kuuluva Oy JIT-Trans Ltd ovat tehneet pitkäaikaisen sopimuksen Rautaruukki-konsernin raaka-aineiden merikuljetuksista Itämerellä vuoden 2004 alusta alkaen. Osapuolet tiedottivat aiesopimuksesta heinäkuussa.
 
"Sopimus kasvattaa Shipping-liiketoimintaryhmän liikevaihtoa noin 20 miljoonalla eurolla vuonna 2004 ja sillä tulee olemaan myönteinen vaikutus konsernin kassavirtaan ja tulokseen", toteaa Aspon toimitusjohtaja Gustav Nyberg. "Kauppaan liittyen on lisäksi sovittu ruotsalaisen SSAB:n kanssa noin 4 miljoonan euron arvoisista kuljetuksista vuonna 2004."
 
Sopimuksen mukaan JIT-Transin kuljetuskalusto, joka käsittää viisi 13.500 tonnin proomua sekä kaksi puskijaa, siirtyy ESL Shippingille joulukuussa 2003 noin 23 miljoonan euron kauppahinnalla. Hankinta rahoitetaan käteisvaroilla sekä lainalla.
Puskuproomulaivaston miehistölle ja maahenkilöstölle tarjotaan mahdollisuus siirtyä ESL Shippingin palvelukseen.
 
Vuosittain kuljetettavat raaka-aineet käsittävät yhteensä arviolta 5 miljoonaa tonnia rautarikastetta ja -pellettejä, kalkkikiveä sekä kivihiiltä.
 
Aspo-konserniin kuuluva ESL Shipping kuljettaa kuivia raaka-aineita pääasiassa Itämeren alueella. Vuonna 2002 yhtiön kuljetusmäärät olivat noin 7,4 miljoonaa tonnia ja sen liikevaihto oli 43,1 miljoonaa euroa. Varustamon laivastoon kuului ennen nyt sovittua kauppaa kuusi kuivalastialusta ja kolme proomua. Henkilöstön kokonaismäärä oli syyskuun lopussa 212 henkilöä.
 
ASPO Oyj
 
 
Gustav Nyberg
toimitusjohtaja
 
 
Lisätiedot:
tj Gustav Nyberg, Aspo Oyj, puh. (09) 7595 256, 040 503 6420
gustav.nyberg@aspo.fi
tj Eerik Yrjölä, ESL Shipping Oy, (09) 7595 781, 050 357 9099
eerik.yrjola@eslshipping.fi
 
JAKELU:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.aspo.fi