JOHAN VON KNORRING NIMITETTY ASPON TELKO OY:N HALLITUKSEN JÄSENEKSI

2010-12-02T12:15:40 CET

ASPO Oyj         LEHDISTÖTIEDOTE              2.12.2010

Aspo-konserniin kuuluvan Telko Oy:n hallitukseen on nimitetty dipl.ins. Johan von Knorring 1.12.2010 alkaen. Hän on toiminut Bang & Bonsomer -konsernin toimitusjohtajana vuosina 2005-2010 ja sitä ennen johtajana Borealis-yhtymän eri toiminnoissa ja eri toimintamaissa. Nykyisin hän toimii Merasco Capital Oy:n johtajana.

- Arvostamme Johan von Knorringin mukaantuloa Telko-konsernin hallitustyöskentelyyn. Hänellä on vankka kansainvälinen kokemus muovi- ja kemikaaliraaka-aineiden markkinoinnista ja jakelusta. Ulkopuoliset asiantuntijat tytäyhtiöidemme hallituksissa ovat oleellinen osa monialayhtiö Aspon johtamisjärjestelmää, sanoo Aspo Oyj:n toimitusjohtaja Aki Ojanen, joka toimii myös Telkon hallituksen puheenjohtajana.

Telko on kasvava ja voimakkaasti kansainvälistyvä teollisuuden muovi- ja kemikaaliraaka-aineiden asiantuntija ja jakelija, joka on alueellinen markkinajohtaja Pohjois-Euroopassa ja Venäjällä. Kannattava kasvua haetaan erityisesti idän kasvumarkkinoilta; Telko on kasvattanut Venäjän liikevaihtonsa kolminkertaiseksi neljässä vuodessa. Telkon liikevaihto vuonna 2009 oli 129 miljoonaa euroa.

Puheenjohtaja Aki Ojasen lisäksi Telkon hallitukseen kuuluvat Johan von Knorring, tekniseen kauppaan perehtynyt SGS Group Oy:n toimitusjohtaja Kari Blomberg sekä Venäjän logistiikkaan erikoistunut Timo Petäjä, joka on ILP Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja.  

Telko on teollisuuskemikaalien ja muoviraaka-aineiden kansanvälinen asiantuntija- ja  jakeluyritys. Vuonna 2009 Telkon liikevaihto oli 129 miljoonaa euroa ja yritys työllisti 190 ammattilaista. Yrityksellä on toimintaa 12 maassa. Telko on yksi Aspon vahvoista yritysbrändeistä. www.telko.com  

Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen yritysbrändien, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kaukomarkkinat, tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon liikearvon.  www.aspo.fi

Lisätietoja:
Aki Ojanen, Aspo Oyj:n toimitusjohtaja, puh. +358 9 521 4010, +358 400 106 592

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.aspo.fi
www.telko.com