Harri Sivula nimitetty Leipurin Oy:n hallituksen jäseneksi
2014-06-19T11:30:00 CETASPO Oyj LEHDISTÖTIEDOTE 19.6.2014
HARRI SIVULA NIMITETTY LEIPURIN OY:N HALLITUKSEN JÄSENEKSI
Aspo-konserniin kuuluvan Leipurin Oy:n hallitukseen on 18. kesäkuuta 2014 alkaen nimitetty HTM Harri Sivula (52). Samalla ekonomi Matti Tikkakoski on ilmoittanut eroavansa Leipurin Oy:n hallituksesta.
Harri Sivulalla on vankka kokemus Venäjän liiketoiminnasta ja Leipurin-liiketoiminnan jakelukanavista. Sivula on vuodesta 2010 lähtien toiminut Restel Oy:n toimitusjohtajana. Hän toimi Onninen-konsernin toimitusjohtajana vuosina 2006-2010 ja sitä ennen Ruokakesko Oy:n varatoimitusjohtajana sekä Kesko Oyj:n päivittäistavararyhmän tulosryhmäjohtajana. Harri Sivula on Tokmanni Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Atria Oyj:n hallituksen jäsen. Hän oli Leipurin Oy:n hallituksen jäsen myös vuosina 2010-2013.
Leipurin Oy:n hallituksen jäseniä ovat Harri Sivulan lisäksi KTM Jukka Havia, KTM Matti Lappalainen ja TkT Kaisa Poutiainen. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Aspo Oyj:n toimitusjohtaja Aki Ojanen.
Leipurin palvelee leipomoteollisuutta sekä muuta elintarviketeollisuutta tarjoamalla tuotekehityspalveluita, leivonnassa tarvittavia raaka-aineita sekä laitteita yksittäiskoneista täysimittaisiin leivontalinjoihin. Leipurin toimii Suomessa, Venäjällä, Baltiassa, Puolassa, Ukrainassa, Valko-Venäjällä sekä Kazakstanissa. Venäjällä toiminta kattaa maantieteellisesti kaikki alueet. Hankintatoiminnassaan Leipurin toimii niin kansainvälisesti kuin paikallista hankintaa kehittäen. Yhtiön liikevaihto vuonna 2013 oli 131 miljoonaa euroa. www.leipurin.com
Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen yritysbrändien, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kaukomarkkinat, tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon liikearvon. www.aspo.fi
Lisätietoja:
Aki Ojanen, Aspo Oyj:n toimitusjohtaja ja Leipurin Oy:n hallituksen puheenjohtaja, puh. +358 9 521 4010, +358 400 106 592, aki.ojanen (a)aspo.com
JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet