Aspo Oyj:n yhtiöjärjestys

I Yhtiön toiminimi, kotipaikka, toimiala ja osakkeet

1 § Yhtiön toiminimi on Aspo Oyj, englanniksi Aspo Plc ja ruotsiksi Aspo Abp. Yhtiön kotipaikka on Helsinki.

2 § Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita osakkeita, osuuksia, arvopapereita ja muuta omaisuutta, valvoa tytäryhtiöittensä ja muiden toimintayksikköjensä toimintaa, huolehtia keskitetysti konserniyhtiöiden hallinnoimiseen, rahoitukseen ja strategiseen suunnitteluun liittyvistä asioista sekä suunnitella ja toteuttaa taloudellisesti tarkoituksenmukaisia uusia investointeja. Yhtiö voi hankkia ja käydä kauppaa kiinteistöillä ja arvopapereilla sekä harjoittaa erilaista liiketoimintaa.

3 § Yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään.

II Yhtiön hallinto

4 § Hallitukseen kuuluu vähintään viisi (5) ja enintään kahdeksan (8) jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

5 § Hallitus on päätösvaltainen, kun saapuvilla on enemmän kuin puolet sen jäsenistä. Äänten mennessä tasan päätökseksi tulee se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja yhtyy.

6 § Yhtiötä edustavat hallituksen jäsenet kaksi yhdessä tai hallituksen jäsen yhdessä muun hallituksen nimeämän henkilön kanssa tai toimitusjohtaja yhdessä hallituksen jäsenen tai muun hallituksen nimeämän henkilön kassa.

Hallitus voi antaa oikeuden yhtiön edustamiseen muille nimetyille henkilöille siten, että he edustavat yhtiötä kaksi yhdessä tai kukin erikseen yhdessä hallituksen jonkun jäsenen tai toimitusjohtajan kanssa.

III Tilinpäätös ja tilintarkastajat

7 § Yhtiön tilikausi on kalenterivuosi.

8 § Yhtiökokous valitsee yhtiön hallintoa ja tilejä tarkastamaan yhden tilintarkastajan, jonka tulee olla Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan toimikausi päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyess

IV Yhtiökokous

9 § Osakkeenomistajan on voidakseen käyttää puhe- ja äänestysvaltaansa yhtiökokouksessa ilmoittauduttava kokouskutsussa ilmoitetulla tavalla ja viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen (10) päivää ennen kokousta.

10 § Kutsu yhtiökokoukseen toimitetaan julkistamalla kutsu pörssitiedotteella ja yhtiön internet-sivuilla aikaisintaan kaksi kuukautta ja viimeistään 21 päivää ennen kokousta, kuitenkin vähintään yhdeksän (9) päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. Hallitus voi lisäksi harkintansa mukaan julkaista tiedon yhtiökokouksesta yhdessä tai useammassa sanomalehdessä.

11 §
Varsinaisessa yhtiökokouksessa on

esitettävä:
1. tilinpäätös ja
2. tilintarkastuskertomus,

päätettävä:
3. tilinpäätöksen vahvistamisesta, mikä käsittää myös konsernitilinpäätöksen
vahvistamisen,
4. taseen osoittaman voiton käyttämisestä,
5. vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle,
6. hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkioista,
7. hallituksen jäsenten lukumäärästä ja 
8. muista kokouskutsussa mainituista asioista,

valittava:
9. hallituksen jäsenet ja 
10. tilintarkastaja.


Päivitetty: 07.04.2017